Puheenjohtajan tervehdys
Puheenjohtajan päiväkäsky
Juniori STPS on seura, joka pyrkii kehittämään savonlinnalaisesta jalkapallosta laadukkaampaa ja lapsilähtöisempää. Kun toimintaympäristönä on muuttotappiosta kärsivä pieni kaupunki, jossa väestön ikäjakauma on vinossa vanhempaan suuntaan, urheiluseurojen tulee huolehtia kaikkien juniori-ikäisten aktivoinnista. Meillä ei ole varaa keskittyä pelkästään kilpaurheiluun tai pelkästään harrastamiseen, sillä silloin toinen ääripää lapsista ja nuorista jäisi heitteille. Toisaalta tulee tarjota kaikille harrastustoiminnan tasoille mielekästä toimintaa. Juniori STPS on ratkaissut tämän haasteen tarjoamalla henkilökohtaisia pelaajapolkuja. Lasten jakamista tasoryhmiin on ehditty 70 vuoden historian aikana kokeilla useita kertoja ja kokemus niistä on, että kukaan ei niistä hyödy.
Toiselle voi riittää harjoitukset oman joukkueen kanssa kerran tai pari viikossa ja se että saa olla kavereiden kanssa harrastamassa jalkapalloa, josta saa onnistumisen kokemuksia ja joukkuehengen nautintoa. Toisella lajitavoitteet ja motivaatio taitojen kehittämiseen voivat olla korkeammalla. Kuten kaikessa, harjoittelun määrä ja motivoitunut asenne harjoitteluun tuovat taitoja ja osaamista. Kymmenentuhannen tunnin treenimäärä hyvässä valmennuksessa väitetään olevan tarpeeksi huipulle pääsemiseksi, mutta toki silloin tarvitaan myös muutakin, esimerkiksi hyvät geenit ja onnea siihen, että selviää loukkaantumatta. Lisäksi tarvitaan läheisten tukea ja kannustusta sopivissa määrin.
Juniori STPS:n linjaus on, että joukkueharjoituksilla ei saa ylikuormittaa niitä, jotka tyytyvät harrastamiseen ilman isompia tavoitteita. Enemmän harjoitusta haluaville tarjotaan seuran yhteisiä avoimia lisäharjoituksia ja taitokoulua. Näihin harjoituksiin voi tulla vapaaehtoisesti, jos kokee tarvitsevansa lisää haasteita joukkueharjoitusten lisäksi. Valmentaja voi suositella erittäin motivoituneille ja kehittyneille pelaajille skilliryhmää tai talenttivalmennusta, jonne pelaajat valitsevat valmennuspäällikkö ja nuorisopäällikkö yhdessä. Näihin harjoitusryhmiin päästäkseen tulee osoittaa joukkueharjoituksissa jo skarppaavansa.
Kun sitten harjoittelun myötä kehittyy taidoissaan, tulee seuran tarjota mahdollisuutta myös päästä pelaamaan vaativampia pelejä. Pelaajien syntymävuosiin perustuva sarjasysteemi antaa mahdollisuuden siirtyä pykälää vanhempien mukaan kokeilemaan siten, että kotijoukkueena säilyy kuitenkin oman ikäluokan tuttu porukka. Joskus voi olla perusteltua siirtyä pykälää nuorempien mukaan yli-ikäisyys -säännön turvin. Nämä päätökset tehdään kuitenkin aina pelaajakohtaisesti. Jos jossain lähialueella oma ikäluokka pelaa kovempaa sarjaa tai liigaa, voi olla perusteltua hakea haasteita siirtymällä pelaamaan jopa toisen kaupungin seuraan ja treenata ja pelata kuitenkin kotonakin kaksoisedustuksen turvin. Tämä tosin jo vaatii vanhemmiltakin huomattavia lisäsatsauksia. Loppujen lopuksi Juniori STPS pyrkii kasvattamaan pelaajia Edustus STPS –joukkueeseen. Tärkein tavoitteemme on saada mahdollisimman monta lasta ja nuorta harrastamaan jalkapalloa tai yleensäkin omaksumaan liikunnalliset elämäntavat. Jos joku juniorimyllymme läpi käynyt pääsee vielä Edustusjoukkuettamme ylemmälle sarjatasolle pelaamaan, se on vain bonusta.
Joskus vanhemmille tai jopa valmentajalle voi tulla kiusaus peluuttaa vain parhaita pelaajia, jotta peli voitetaan tai sarjataulukossa saavutettaisiin jotain. Voi tulla myös kiusaus vaatia yhä enemmän myös niiltä pelaajilta, joille riittäisi vain hauskanpito kavereiden kanssa jalkapallon parissa. Onneksi Juniori STPS:ssä tätä ei suosita. Valmentajamme noudattavat seuran valmennuslinjausta ja päällikkömme ohjaavat toimintaa pitkäjänteiseen suuntaan. Kun yli 70-vuotias Juniori STPS toimii vakavasti otettavana työnantajana ja aikoo kehittää toiminnasta yhä kestävämpää, pyrimme laatimaan nämä linjaukset ajatellen myös niitä pelaajiamme, jotka eivät ole vielä edes syntyneet.
Teemme työtä jolla on merkitystä.